Muutostilanteissa

Elämäntilanteen muutokset vaikuttavat omaan talouteen. Tulot voivat muuttua yhtäkkiä esimerkiksi työttömyyden, avioeron tai sairastumisen johdosta. Tulojen muutos voi myös olla tiedossa hyvissä ajoin, jos kyseessä on äitiysloma, varusmiespalvelus, opiskelu tai eläkkeelle jääminen.

Tulojen pienentyessä

  • Huolehdi tärkeistä kuluista. Tärkeää on, että asumiskulut, ruoka, lääkkeet ja puhelinkulut tulevat maksetuksi.
  • Pyri vähentämään kulutusta. Pohdi, mitä kuluja voisit pienentää ja mistä kuluista voisit luopua.
  • Tarkasta veroprosenttisi. Veroprosentti on hyvä tarkistaa, jos tulot muuttuvat esimerkiksi lomautuksen takia. Huomioithan lisäksi, että verovähennykset vastaavat muuttunutta tilannettasi ja olet hyödyntänyt ne vähennykset, joihin olet oikeutettu. Esimerkiksi etätöiden seurauksena verotuksessa huomioitavat työmatkakulut pienemmät voivat olla pienemmät, mutta vastaavasti sinulla on syntynyt oikeus työhuonevähennykseen.
  • Tutki ajoissa mahdollisuutesi erilaisiin maksujärjestelyihin. Selvitä, voisitko pienentää maksueriä, saada lisää maksuaikaa tai lyhennysvapaata.
  • Suunnittele talouttasi. Laita paperille kuukausittaiset tulosi ja menosi, ja seuraa rahankäyttöäsi. Kun tunnet rahatilanteesi, se ehkäisee elämistä yli varojen.
  • Selvitä oikeutesi sosiaaliturvaan. Sinulla voi olla oikeus esimerkiksi asumistukeen ja toimeentulotukeen. Sairastuessa sinulla voi olla oikeus sairauspäivärahaan. Laita hakemukset vireille mahdollisimman pian. Jos etuuksien saaminen viivästyy, voit hakea apua Kelan toimeentulotuesta ja/tai kunnan sosiaalitoimistosta. Kelan sivuilta löytyy laskureita, joiden avulla voit arvioida mahdollisuuttasi saada Kelan maksamaa etuutta.
  • Harkitse tarkkaan, auttaako rahan lainaaminen tilannettasi. Jos olet ottamassa lainaa, pohdi, pystytkö maksamaan lainan takaisin. Jos koet, että taloutesi on ollut tiukalla, harkitse, helpottaako uusi laina taloudellista tilannettasi vai löytyisikö ratkaisu kuluja karsimalla. Voit myös yrittää neuvolla uuden maksusuunnitelman nykyisistä lainoistasi ja sillä keinoin pienentää kulujasi. Velan maksaminen toisella velalla harvoin parantaa tilannetta.
  • Jos et pysty maksamaan laskua tai velkaa, pyydä ennen eräpäivää lisää maksuaikaa. Voit myös sopia uudesta maksusuunnitelmasta. Laske millaisen kuukausierän pystyt maksamaan ennen kuin sovit uudesta maksusuunnitelmasta. Lainasta voit pyytää lyhennysvapaata luotonantajalta. Lyhennysvapaan aikana pitää maksaa lainasta syntyneet korot ja kulut.
  • Jos tiedät tulojesi pienentyvän, ennakoi tulevat muutokset. Arvioi mahdollinen tuleva tulotasosi ja pyri pienentämään ajoissa kulutusta ja maksuvelvoitteita uuteen tulotasoon sopivaksi. Tarvittaessa pyri säästämään rahaa tulojen pienentymisen varalle. Jos sinulla on velkaa, selvitä hyvissä ajoin esimerkiksi maksujärjestelyjen tai järjestelylainan saaminen.
  • Tarvittaessa voit kysyä neuvoa talous- ja velkaneuvonnasta. Katso yhteystietomme.

Vinkkejä muutostilanteisiin