Omaisuus velkajärjestelyssä

Velkajärjestelyssä on mahdollista säilyttää perusturvaan kuuluva omaisuus eli kohtuuhintainen auto, omistusasunto sekä tulonhankkimiseen liittyvä omaisuus.

Auto

Kohtuuhintainen auto on mahdollista säilyttää velkajärjestelyssä. Auton säilyttämisessä voidaan ottaa huomioon esimerkiksi invaliditeetti tai muut henkilökohtaiset perusteet.

Jos maksuohjelmassa auto säilytetään, ja autosta on velkaa, velka maksetaan kokonaisuudessaan maksuohjelmassa. Auton kuluja ei hyväksytä menona maksuvaralaskelmassa, vaikka auto säilytetään.

Esimerkki: Henkilön maksuvara on 600 €/kk ja autolainan lyhennys 200 €/kk. Henkilö maksaa maksuvarallaan autolainaa kuukaudessa 200 euroa, ja loppuosa 400 euroa jaetaan muille veloille.

Asunto

Velkajärjestelyssä voi säilyttää omassa tai perheen vakituisessa käytössä olevan omistusasunnon, jos maksuvara riittää asuntoon kohdistuvan vakuusvelan ja vakuudettomien velkojen vähimmäiskertymän maksamiseen maksuohjelmassa.

Maksuohjelmassa vakuudettomia velkoja pitää maksaa vähimmäiskertymän verran. Vähimmäiskertymää varten tehdään vertaileva laskelma. Laskelmassa huomioidaan asumismenot edullisimman vaihtoehdon mukaisesti esimerkiksi vuokralla asuen. Vähimmäiskertymä on se määrä, jonka viisi vuotta kestävästä maksuohjelmasta kertyisi vakuudettomille veloille tämän laskelman mukaan.

Vähimmäiskertymän määräytymiseen vaikuttaa esimerkiksi tulot, omistusasunnon velaton arvo sekä arvioidut vaihtoehtoiset asumismenot.

Vähimmäiskertymä on maksettava 10 vuoden kuluessa. Vakuusvelan maksuaikataulu on yleensä alkuperäisen vakuusvelan maksuaikataulun mukainen.

Muu omaisuus

Perusturvaan kuulumaton omaisuus määrätään velkajärjestelyssä realisoitavaksi ja realisoidut varat tilitetään maksuohjelman mukaisesti velkojille. Perusturvaan kuulumatonta omaisuutta on esimerkiksi vapaa-ajan asunto tai osuus kuolinpesässä.

Maksuohjelmassa voidaan antaa määräys kuolinpesäosuuden realisoimisesta myös tulevaisuuteen, jos esimerkiksi kuolinpesää ei voida jakaa lesken asumisoikeuden tai muun seikan vuoksi maksuohjelman aikana.